Markkinoinnissa ei ole pitkään aikaan pärjännyt yhdella mainoksella

Vuonna 2013 kuorma-autoja myyvä Volvo Trucks kohautti Epic-Split https://www.youtube.com/watch?v=M7FIvfx5J10  mainosfilmillään. Siinä näyttelijä Jean-Claude Van Damme seisoo kahden Volvon  välissä astinlaudoilla, kun autot lähtevät pakittamaan.

Kyseessä oli ruotsalaisen Forsman&Bodenforsin tiimin työ Volvolle. Tiimi sai aluksi perehtyä perusteellisesti kuorma-automarkkinaan ja Volvon autoihin. Epic-Split lanseerattiin vuonna 2013 Youtubessa, samalla alkoi massiivinen PR, jota tehtiin yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tunnettuus raketoi sosiaalisessa mediassa heti ensimmäisinä päivinä. Wall Street Journal halusi haastatella Forsman & Bodenforsin Volvo-tiimiä. Tiimin seniorisuunnittelija Björn Engström kertoo (Resume 22.1.2022), että pörssiyhtiö Volvon toimitusjohtaja Olof Persson kutsui silloin tiimin luokseen. Hän oli hämmentynyt valtavasta kohusta, vaikka se oli positiivista. Persson ilmoitti, että hyvät filkat ovat ihan kivoja mutta nyt keskitytään myymään kuorma-autoja.

Millaista ja miten markkinointia pitää ostaa, jotta saa rahalle vastinetta? Tuoreen tutkimuksen mukaan digitaalisesta visuaalisesta markkinointiviestinnästä huomataan vain 20%, suurin osa siis katoaa internet-avaruuteen (OMD ja Viomba 1/2022).

Kumppani, jolla on näyttöjä strategisesta ajattelusta ja erityisesti sen menestyksellisestä toimeenpanosta käytäntöön, on arvokas. Se, että ymmärtää viestien läpiviennin lainalaisuudet tänä päivänä, on ykkösasia. Globaaleilla markkinoilla täytyy herättää huomiota ja kasvattaa tunnettuutta. Dokumentoitujen menestysten takana on aina rohkea, jollain tavalla ravisteleva näkökulma, jonka toteutus on selkeä ja yllättävä. Mikään yksittäinen mainos ei tätä enää tee, vaan mukana on laajasti modernin kommunikoinnin arsenaali, mm PR. Hyvä kumppani osaa ottaa kantaa siihen, miten brändin kannattaa käyttäytyä kaikessa kommunikoinnissaan.

Se, miten viestit saadaan perille, kun medioita ja kanavia on valtavasti, on yhtä kovaa työtä kuin kampanjan punaisen sisältölangan löytäminen.  Ammattitaitoisesti tehty media- ja kanavasuunnitelma voi tuoda merkittävän ROIn asiakkaalle.

Mitä Volvon kuorma-autojen myynnille tapahtui Epic-Split -lanseerauksen jälkeen? Seuraavan vuoden neljännellä kvartaalilla markkinaosuus oli noussut lähtötilanteesta 14% 17 prosenttiin. Myynti kasvoi samassa ajassa 25%. Epic-Split oli osa Live Test Series -konseptia, jota jatkettiin vuoteen 2020 saakka.